maanantai 11. marraskuuta 2013

Uudet Joulumerkit ja 0,65 B versio


4.11.2013 ilmestyi kolme eri aiheista joulumerkkiä: 0,65 (joulutaksa), 1. ja 2. luokan merkit.
Näistä merkeistä 0,65 on löytynyt selvästi kahta erilaista. Ero on merkkien sävyissä. Merkkien tarkoitus on varmaan alkuperäisesti olla punertavia, mutta virallisessa myynnissä ovat kellertäviä. Punaisen sävyistä merkkiä on FDC kuorella, ainakin oma kappaleeni. Olen käynyt useita eri postitoimipaikkoja lävitse sekä siellä käynyt useita myyntinippuja lävitse. Tulos on ollut, että kaikki ovat olleet keltaisen sävyisiä merkkiä. Merkeissä on huomattavia sävyeroja, niin keltaisissa kun punaisissa. Vastaan ei ole siis tullut yhtään punaisen sävyisiä postituoreita arkkeja, paitsi onnistuin saamaan muutamia arkkeja muualta.
Olisi kivaa saa lisähavaintoja keräilijöiltä näistä merkeistä, postia voi laittaa kerailykirje(at)gmail.com (Pauli).
:: Pauli (Keräilykirje)

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Uusia euroseteleitä vuonna 2013

Euroopan keskuspankki uusii vaiheittain kaikki käytössä olevat eurosetelit. Ensimmäiseksi lasketaan liikkeeseen uusi viiden euron seteli toukokuussa 2013. Setelin ulkoasu paljastetaan tammikuussa 2013.
Alla on kuva uudesta 5 euron setelistä.
Raha esiteltiin Frankfurtissa arkeologisen museon "Euron uudet kasvot" -nimisen näyttelyn avajaisissa. Näyttely on avoinna 11.1.–10.3.2013.



Uudet setelit lasketaan liikkeeseen arvojärjestyksessä usean vuoden aikana. Uutta setelisarjaa kutsutaan Europa-sarjaksi, koska sen hologrammissa on kreikkalaisen mytologian Europa-neidon kasvokuva. Uudessa setelisarjassa on panostettu erityisesti turvatekijöihin, koska euroseteleiden väärentäminen on lisääntynyt ja uusilla turvatekijöillä väärentäjien työtä pystytään vaikeuttamaan. Lisäksi uudet setelit ovat nykyisiä kestävämpiä, minkä ansiosta niiden uskotaan säilyvän käytössä aiempaa pidempään.



Lähde: Kolikot.com