maanantai 1. marraskuuta 2010

Färsaaren automaattimerkkien erovaisuuksia


Färsaarilla aloitettiin vuonna 2008 julkaista automaattimerkkejä ”Franking labels”. Kyseiset merkit ovat rullassa olevia tarramerkkejä, jossa on neljä erilaista kuva aihetta. Merkkeihin tulostetaan haluttu taksa 6.00 DKK ylöspäin.
Merkit ovat ulkonäöllisesti aivan verrannollisia esim. Suomen viimeisiin automaatti merkkeihin PA-10: Tulikettu, Jouluporo ja yms.
Näistä Färsaaren merkeistä on havaittavissa aluspaperi eroja. Samalla kun aluspaperi on erilainen, niin merkeissäkin on pieniä erovaisuuksia. Kyseisen erilaisen version sarjassa merkit ovat leikattu erikohdasta eli ensimmäinen merkki on eri kuin aikaisemmin.
1. sarjassa on todella selvä ero havaittavissa. 2. sarjassa ero on hyvin pientä, mutta silmin havaittava. Mistä kyseinen ero johtuu, on hyvä kysymys. Onko versioita rajattomasti vai joku tietty määrä. Olisi voinut olettaa, että kokoerä olisi samaa painosta keskenään, koska merkkien painos ei voi olla Färsaaren kokoisella postilla mikään kovin iso. Jos vertailun vuoksi palaamme Suomen automaattimerkkeihin, niin PA-10 merkeistä minulla ei ole tiedossa selviä aluspaperi eroja.
Laajempaa vertailua on lähes mahdotonta tehdä, koska kyseistä materiaalia hyvin vähän tarjolla. Itse olen tässä vaiheessa laittanut syrjään molemmat versiot jotka olen havainnut, mutta myöhemmin jos versioita alkaa ilmenemään yli 3 niin mietin asiaa uudestaan.
Asian tekee mielenkiintoiseksi, että samoja automaattimerkkejä ”Franking labels” on myös käytössä Grönlannissa. Siellä on julkaistu vasta yksi sarja. Silloin kun merkit ilmestyivät, ostin muutaman sarjan. Minun pitäisi lähipäivinä saada muutama sarja lisää. Saa nähdä onko niissä eroja havaittavissa.

Toivonkin jos jollain on asiasta lisätietoa, niin lähettäisi sitä minulle.



::Pauli

Mitä nuo omakuvamerkit ovat?!?

Omakuvamerkkien luetteloinnissa on kirjavuutta.
Norma luettelon on omasta mielestäni aika oikealla ladulla.
Merkit ovat virallisia postinjulkaisuja. Ei mikään erityisryhmänsä kun Lape luettelossa sen on luetteloitu.
Lisäksi Norma luettelossa on huomioitu erittäin tärkeä seikka, jokaisesta merkistä on A ja B versio. A versio postin virallinen julkaisu ja B versio asiakkaan tilaamat merkit. B versiossa on tilausnumero, mutta A versiosta se tietenkin puuttuu. Joistakin merkeistä on olemassa myös toinen painos, kiiltävä paperi (IIA, ei julkaistu; IIB).
Täydelliseen Suomi kokoelmaan pitäisi omakuvamerkeistä laittaa siis kaksi merkkiä, postin virallisen viereen joku jonkun teettämän omakuvamerkki. Lisäksi sijoittaa ne siihen kohtaa jossa ne ovat ilmestyneet.

Nyt uudessa Lape luettelossa on lisäksi sekoitettu postin viralliset sekä Postin painattamat postimerkinpäiville olevat merkit. Siis omasta mielestäni ollaan täysin väärällä ladulla. Nämä merkit kuuluvat B versioon, muutamana perustelu asialle: merkit eivät ole virallisessa julkaisuohjelmassa, eikä vuosilajitelmassa sekä tärkein arkeissa on tilausnumero.

Jos nämä merkit halutaan luetteloida, se olisi oma ryhmänsä virallisten julkaisujen jälkeen, esim. otsikolla ”näyttelymerkit” niin kuin Ahvenanmaalla.

On mielenkiintoista seurata mitä kansanväliset kansiosivujen sekä luetteloiden tekijät reagoivat asiaan.


Itse en näe mitään negatiivista omakuvamerkkien julkaisuissa, vaan ne ovat mukava lisämauste. Pitää vain hahmottaa ne kokonaisuuteen. Ja jos haluaa kerätä erilaisia asiakkaan painattamia omakuvamerkkejä, niin tiedostaa se että millään ei kaikkea voi saada. Itselläni on vasta noin 100 erilaista, julkaistu on tähän mennessä kymmeniä tuhansia erilaisia. Olen omaan pieneen kokoelmaan erittäin tyytyväinen.


::Pauli

Omakuva merkkit

Yleensä omakuvamerkit painetaan asiakkaan tilaama kuva valmiille painetulle paperille. Paperiin on valmiiksi siis painettu yhtenäinen marginaali koristus.
Nyt huomasin, näin ei ole tämän vuoden 2010 julkaistussa Siipien havina -merkissä.
Merkin ulkopuolella on vihreä koristekehys, joka on painettu samaan aikaan kuin itse kuva painatus. Koristekehystä ulottuu vähän itse merkille, näin kuvan päälle.

Kaikki muut painatukset ovat valmiiksi painetut, myöskin samalla värillä oleva 1 luokan "1" numero.

Aikaisempi poikkeus oli vihkoissa, joihin sai painattaa halutessaan marginaaliin oman kuvakkeen. Virallisessa merkissä kuvakkeena oli postin logo.


























Kuvassa on
postin virallinen omakuvamerkki, siis versio A,
asiakkaan painattama merkki, siis versio B.



::Pauli