tiistai 13. syyskuuta 2011

Suomen uusin 2€ Suomen Pankki 200 vuotta


Suomen vuoden 2011 kahden euron erikoisrahan teemana on 200-vuotias Suomen Pankki. Raha julkaistaneen 17. lokakuuta ja sen lyöntimäärä tullee olemaan 1,5 miljoonaa kpl.

Kolikon suunnitellut taiteilija Hannu Veijalainen, "Siivet kantaa".

Lähde: kolikot.com
::Pauli

maanantai 12. syyskuuta 2011

Erikoinen euro löytö

Viime viikolla kauppareissulta palattuani, kävin kassalta saatuja kolikoita tuttuun tapaan lävitse.

Käteeni osui 50 cent kolikko. Kolikon maapuoli näytti vieraalta. En muista kaikkia kolikkoja ulkoa, mutta kun kolikon näen niin 99% tunnistan mistä maasta se on.

Nyt tuli kiire selvittää mistä maasta tuo kolikko oli tullut?
Eurokolikon tunnistaa helposti, kun tietää rahapajan tai valtion tunnukset. Lisäksi kuva-aihe paljastaa sekä kirjaimet (esim. Kreikan kyrilliset kirjaimet).

Nyt kolikko herätti mielessäni levottomuutta. Kolikossa oli tutut Belgian tunnukset, mutta normaali Belgian 50c kolikko se ei ollut.
Ajattelin nopeasti saan vastauksen kun netti oli auki. Käytän itse kolikot.com sivustoa eurokolikoista tiedon hankkimiseen. Nyt se ei tuottanut tiedon nälkäiselle keräilijälle vastausta. Lopulta löysin uuden sivuston, Euroopan keskuspankki: http://www.ecb.int/euro/coins/html/index.fi.html. Sivusto on suomenkielinen.

Sieltä vastaus löytyi:
Belgiassa on vuonna 2008, muutettu kolikkojen maapuolen ulkonäköä.






Lähde: Euroopan keskuspankki
::Pauli

"Kymmenvuotias euron" suunnittelukilpailun tulokset



Uuden kahden euron erikoisrahan "kymmenvuotias euron" lopulliseen yleisöäänestykseen valittiin viisi ehdotusta, joista eniten ääniä saava päätyy tammikuussa 2012 julkaistavan rahan ulkoasuksi.
Heinäkuun alupuolella Euroopan komissio julkaisi yleisöäänestyksen tulokset. Julkisessa nettiäänestyksessä eniten ääniä (34 %) sai ehdotus nro 1 (kuva), jossa keskellä on euron symboli ja ympärillä muun muassa ihmisiä ja rakennuksia. Toiseksi eniten ääniä kerännyt mehiläisteema (kuva) hävisi yhden prosenttiyksikön erolla.

Ääniä annettiin yhteensä runsaat 35 000. Voittajaehdotuksen suunnitteli itävaltalainen Helmut Andexlinger, joka työskentelee suunnittelijana Itävallan rahapajassa.



Lähde: kolikot.com
::Pauli

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Suomen postin uusista julkaisuista



Toukokuun 6. päivä ilmestyi neljä merkki julkaisu, yhteensä 15 merkkiä.

Muutama asia Suomen postin julkaisulinjasta. Vuodessa julkaistavien merkkien määrä voisi olla pari kymmentä merkkiä pienempi. Tänä vuonna määrä on yli 70, vertailun vuoksi Ahvenanmaalla määrä on alle 30. Onko siis postaalista tarvetta 70 eri postimerkille vuodessa?

Suurin osa julkaistuista postimerkeistä on mitä mielikuvituksellisen mallisia. Postimerkkien tunnusomainen piirre on hammastus sekä suorat muodot. En missään nimessä sano, että erikoiset merkit ovat huonosta. Mutta kun ne edustavat suurinta osaa julkaisuja sekä muodosta ei ole mihinkään vedetty rajaa. Esim. tämän vuoden ystävänpäivä merkit: pitkä oksa jossa on istuu toisessa päässä lintu.

Nyt toukokuussa julkaistiin varmaan ensimmäinen merkki maailmassa joka on kahdessa osassa, vielä se että toistaa osaa on melkein mahdotonta saada toisen kanssa kuorelle. Struven ketju, jossa merkki on suomen muotoinen ja Ahvenanmaa on siitä irrallinen osa.

Herää kysymys miten tavalliset postimerkkien käyttäjät pystyvät näitä desig merkkejä käyttämään. Usein näkee, että osa merkistä on leikattu pois tai ne ovat kuoren / kortin ulkopuolella. Isojen suorakaiteisten merkkien kohdallakin (joita julkaistiin ainakin 1990-luvulla), irrottaminen arkista taisi olla ongelmallista. Olen nähnyt useita käytettyjä merkkejä jotka ovat repeytyneet kahtia.


Lisäksi tuotevirheellisiä esiintyy jonkin verran, eli rasterointi ei ole tarpeeksi syvällä ja merkit eivät irtoa alustasta.

Lisäksi postimerkit ja niiden keräilijät pitäisi kulkea käsi kädessä. Näkisin kumpikin tarvitsee toisiaan. Herää vain kysymys, ketä nykyinen julkaisulinja palvelee?

Yhden asian nostaisin vielä esille. Lisäksi valtaosa merkeistä on tarraliimoitteellisia. Tarraliimoite on jo osoittautunut huonot puolensa, osa merkeistä tuhoutuu vuosien varrella. Lisäksi merkit eivät pysy kohteilla, esim. vuoden 2002 julkaisuista useat irtoavat kuorilta. Eikä tarvitse menne näin pitkälle, pienessä ajassakin liimoite voi huonossa tapauksessa levitä merkin ulkopuolelle.

Tästäkin huolimatta, hyvää kesää postimerkkeilyn parissa!

:Lähde: Suomen Posti
::Pauli

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Suunnittele oma euro - 2012 euro 10 v.

Vuoden 2012 alussa tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun euroalue otti eurokolikot ja -setelit käyttöön käteisvaluuttana. Tuolloin, vuonna 2002 maita oli mukana 12 ja nyt määrä on kasvanut 17:ään.

Juhlavuotta juhlistetaan uudella yhteisellä kahden euron erikoisrahalla. Aikaisemmat yhteiset rahat ovat olleet 2007 ”Rooman sopimus” sekä 2009 ”Kymmenvuotias euro”, jolloin tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun euro otettiin käyttöön tilivaluuttana 11 eri maassa.

Uuden rahan kuva-aiheesta on suunnittelukilpailu,
johon kaikki Euroopan kansalaiset voivat osallistua. Aiheena tulee olla yhteisvaluutta ja sen edut. Kilpailu alkaa huhtikuun lopulla, ja siihen voi osallistua noin kolmen viikon ajan Euroopan komission verkkosivujen kautta.




:lähde: kolikot.com
::Pauli

perjantai 25. helmikuuta 2011

Viron Postin helmikuun ja maaliskuun julkaisut


473. Hiina uus aasta - jänese aasta / Kiinalainen horoskooppi - jäniksen vuosi

0.58 EUR

Ilm.aika: 03.02.2011
Painos: 50 000
Desing: Triin Heimann
Arkki: 4 x 5
Hammaste: 12¾ : 13
Valmistaja: AS Vaba Maa



473. Friedebert Tuglas 125 / Friedebert Tuglas syntymästä 125 v.

0.58 EUR

Ilm.aika: 02.03.2011
Painos: 125 000
Desing: Indrek Ilves
Arkki: 5x5
Hammaste: 13¾ : 14
Valmistaja: AS Vaba Maa


Lähde: Eesti post
::Pauli

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Maarianhamina täyttää 150 vuotta

Ahvenanmaan Postin julkaisuvuosi alkaa Venäjän postin kanssa yhteisjulkaisulla. Juhlien Maarianhaminan 150 vuotta. Pienoisarkissa on kuvattuna keisarinna Maria Alexandrovna sekä osa ensimmäistä asemakaavaa.

Venäjän keisari Aleksanteri II suositteli vuonna 1859 kaupungin perustamista Svibyvikenin tuntumaan Ahvenanmaalla. Kaksi vuotta myöhemmin julkaistiin "Hans Kejserliga Majestäts Nådiga Fundationsbref"-kirje (Hänen Keisarillisen Majesteetin Armollinen Perustuskirje), ja kaupunki sai nimensä keisarinna Maria Alexandrovnan mukaan. Maria Alexandrovna syntyi 1824 Darmstadtissa Saksassa. Hän oli naimisissa Venäjän Aleksanteri II:n kanssa, ja vuosina 1855-1880 hän oli Venäjän keisarinna. Maarianhamina perustettiin Jomalan pitäjään kuuluneen Övernäsin kylän tuntumaan. Lääninarkkitehti Georg Theodor von Chiewitz teki pikaisesti neliosaisen ruutuasemakaavan.


Alla on Ahvenanmaan Postin julkaisuluettelo 2011.

Julkaisuohjelma 2011


Lähde: Ahvenanmaan Posti
::Pauli

torstai 10. helmikuuta 2011

Suomen eurot 2010

Suomen eurojen lyöntimäärät 2010 ovat julkaistu.

2 euroa 4,040 milj.
muita arvoja 0,800 milj.
yhteensä 9,640



Viime vuonna 2009 lyöntimäärä olivat:
2 euroa 9,300 milj.
50 cent 7,000 milj.
muita arvoja 1,000 milj.
yhteensä 22,300



lähde: kolikot.com
::Pauli

torstai 3. helmikuuta 2011

Suomen postimerkkien taidekirjo 2011

Vuoden 2011 alkoi kuudella julkaisulla, 21 erilaista merkkiä, mm. Ystävänpäivä ja ooppera-aiheisilla merkeillä.
Kirjeposti uudistus helmikuussa 2011 mahdollisti 2. luokan taksan normaaliin postitukseen. Ennen 2. luokan taksa vaati minimissään 20 lähetystä ja ne piti viedä lähimpään postikonttoriin. Nyt voi postittaa yksittäisiä 2. luokan lähetyksiä ja pudottaa ne keltaiseen laatikkoon. Joissain paikoissa on sinisiä laatikoita jotka on tarkoitettu 1. luokan postiin.

Tämä uudistuksen vaikutuksesta suurin osa postimerkeistä julkaistaan 2. luokan taksalla, kun ennen ne olivat 1. luokan taksalla.

Lisäksi Postilaatikko tarrarulla piti julkaista syksyllä 2010 1. luokan merkkeinä.
Julkaisu siirrettiin 2011 puolella ja julkaistiin 2. luokan merkkeinä.
Tästäkö syystä otettiin uusintapainos vuoden 2009 1. luokan rullasta Revontulia.



11.01-05. Ystävyyden oksalla - tarrapienoisarkki (5)

2.lk x5 (3,00€)

Ilm.aika: 24.01.2010
Painos: 500 000
Desing: Janne Harju
Arkki: 5 - tarra
Hammaste: -
Valmistaja: John. Enschede Stamps, hollanti

Versiot: A - normaali hammaste / B - kiinnikkeillä (FDC)


11.05-09. Suomen Kansallisooppera - tarrapienoisarkki (4)

2.lk x4 (2,40€)

Ilm.aika: 24.01.2010
Painos: 250 000
Desing: Tarja Salonen
Arkki: 4 - tarra
Hammaste: -
Valmistaja: John. Enschede Stamps, hollanti

Versiot: A - normaali hammaste / B - kiinnikkeillä (FDC)


11.09-14. Elämän kevät - tarravihko (5)

2.lk x5 (3,00€)

Ilm.aika: 24.01.2010
Painos: 400 000
Desing: Pietari Posti
Arkki: 5 - tarra
Hammaste: -
Valmistaja: John. Enschede Stamps, hollanti

Versiot: A - normaali hammaste / B - kiinnikkeillä (FDC)


11.14-19. Postilaatikoita (5) - tarrarullamerkkejä

2.lk x5 (3,00€)

Ilm.aika: 24.01.2010
Painos: 400 000
Desing: Päivi Vainionpää
Arkki: 5 - tarra
Hammaste: -
Valmistaja: John. Enschede Stamps, hollanti


Yleismerkit:
11.19. Koivunsilmu - tarramerkki

0,20 €

Ilm.aika: 24.01.2010
Painos: 7 000 000
Desing: Teemu Ollikainen ja Timo Berry
Arkki: 3x5 = 15 - tarra
Hammaste: -
Valmistaja: John. Enschede Stamps, hollanti

11.20. Koivunlehti

0,30 €

Ilm.aika: 24.01.2010
Painos: 5 000 000
Desing: Teemu Ollikainen ja Timo Berry
Arkki: 3x5 = 15 - tarra
Hammaste: -
Valmistaja: John. Enschede Stamps, hollanti


11.21. Siniristilippu, yleismerkki

2.lk (0,60 €)

Ilm.aika: 24.01.2010
Painos: 10 000 000
Desing: Minna Luoma
Arkki: 2x5 = 10 - tarra
Hammaste: -
Valmistaja: John. Enschede Stamps, hollanti




Linkistä löytyy Suomen postin tämän vuoden julkaisuohjelma.

Julkaisuohjelma 2011



Lähde: Suomen Posti
::Pauli

maanantai 17. tammikuuta 2011

Viron postimerkki vuosi alkaa Eurolla


Viro otti yhteisvaluutan Euron vuoden vaihteessa käyttöönsä. Viro posti juhlistaa Viron uutta valuttaa 1 euron postimerkki julkaisulla.
Postimerkkienarvo ilmoitettiin aikaisemmin kruunuina sekä euroina, vuoden alusta lähtien vain euroina.

Julkaisuohjelma 2011


467. Euro kasutuselevõtt / Euro valuutta

1.00 EUR / (15.65 EEK)

Ilm.aika: 01.01.2011
Painos: 1 000 000
Desing: Indrek Ilves
Arkki: 2 x 5 - tarra
Hammaste: 11¼ : 11¼
Valmistaja: AS Vaba Maa




468. Standardmark 0.01 EUR / Yleismerkki: postitorvi 0.01 EUR

0.01 EUR / (0.16 EEK)

Ilm.aika: 03.01.2011
Painos: 500 000
Desing: Lembit Lõhmus
Arkki: 5 x 5 - tarra
Hammaste: 12½ : 12½
Valmistaja: AS Vaba Maa


469. Standardmark 0.05 € / Yleismerkki: postitorvi 0.05 €

0.05 EUR / (0.78 EEK)

Ilm.aika: 03.01.2011
Painos: 1 000 000
Desing: Lembit Lõhmus
Arkki: 5 x 5 - tarra
Hammaste: 12½ : 12½
Valmistaja: AS Vaba Maa


470. Standardmark 0.10 € / Yleismerkki: postitorvi 0.10 €

0.10 EUR / (1.56 EEK)

Ilm.aika: 03.01.2011
Painos: 500 000
Desing: Lembit Lõhmus
Arkki: 5 x 5 - tarra
Hammaste: 12½ : 12½
Valmistaja: AS Vaba Maa


471. Standardmark 0.50 € / Yleismerkki: postitorvi 0.50 €

Nominaal: 0.50 EUR / (7.82 EEK)

Ilm.aika: 03.01.2011
Painos: 500 000
Desing: Lembit Lõhmus
Arkki: 5 x 5 - tarra
Hammaste: 12½ : 12½
Valmistaja: AS Vaba Maa


472. Standardmark 0.65 € / Yleismerkki: postitorvi 0.65 €

Nominaal: 0.65 EUR / (10.17 EEK)

Ilm.aika: 03.01.2011
Painos: 1 000 000
Desing: Lembit Lõhmus
Arkki: 5 x 5 - tarra
Hammaste: 12½ : 12½
Valmistaja: AS Vaba Maa



lähde: Eesti post
::Pauli